Flunssaa nimittäin, tai oikeastaan influenssaa.. oireet alkoivat jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja pahenemaan päin vaan on. Kävin jo työterveyshuollossa hakemassa saikkua, on olo sen verran huono kuin katujyrän alle jääneellä.. 5päivää sain aikaa parannella oloani, ja sen aion kyllä ilomielin tehdäkin.. Mutta silti huono omatunto soimaa lakkaamatta.. olisi niin paljon kotihommia mitä tehdä(rästissä) pitäisi taas imuroida, pestä pyykkiä(inhoan sitä ylikaiken) ja jota on ihan riittävästi jokaisella viikon arkipäivälle. samoin pitäisi taas järjestellä vaatekaapit uuteen uskoon. Parissa viikossa on hyllyt jo sekaisin, varsinkin lasten kaapeissa.. omani vasta kaaoksen vallassa onkin. Minulla on aivan LIIKAA vaatteita, mutta ei kuitenkaan mitään mitä vois käyttää??!! liekö tuo se ikuisuus ongelma vai mikä??

Ruokaakin pitäisi laittaa, mutta jotenkin en saa itseäni ylös sängystä, varsinkaan hellan ääreen.. olo on sen verran huono että ei tee mieli edes syödä mitään ja pelkkä ruoan tuoksu tekee pahaa.. no olenkin sitten ratkaissut pulman lämmittämällä perheelle tähteitä, monenlaisia ruokalajeja löytyi jääkaapista, mutta vain annos/laji ja sitten olikin arpominen kuka syö ja mitä.. tietysti se ei ollutkaan sitten ihan helppo homma, mutta aikansa tapeltuaan jokainen löysi jotain mieleistä, paitsi pienimmäinen... hänelle kun ei kelpaa taas mikään ruoka(jokin nälätön kausi kai) joten pelkkää ruisleipää on poskeensa pistellyt..

Kirjankin tässä lukaisin päivän mittaan.. minä niin nautin siitä että voin vedota sairauteeni ja levossa vajota jonkun romanttisen pokkarin pariin.. se on sitä pakoa arjesta, sotkuista ja tekemättömistä kotitöistä. voi hetken kuvitella olevansa tarinan kaunis, rikas rakastettu salaperäinen nainen josta suurijoukko komeita sankari miehiä taistelee.. heh heh..   no oikeesti en vaihtaisi elämääni moiseen, olen kuitenkin pohjimmiltani aivan tyytyväinen elämääni, kolmeen kauhukakaraani ja yhteen sankariin joka välillä kuitenkin osaa yllättää minut positiivisestikin, joskin joskus myös vähemmän positiivisesti.  Mutta kuvitellahan saa;)

Yksi sukka odottaa minua tuolla lankakorissa, että jaksaisin(saisin intoa) neuloa sen loppuun, toisen jo neuloin, mutta toisen sukan teko tökkii.. vaikkakin hankalimmat vaiheet onkin jo takana.. minusta se sukan kantapään jälkeen kun otetaan ne silmukat siitä kantalapusta aletaan tekemään niitä kavennuksi on kaikista tylsin ja ikävi ja vaikein osio koko sukan teosta, ja viimeistään silloin alkaa tökkimään ja pahasti.. no nyt olis ne silmukat jo kerätty ja kavennuskin aloitettu, mutta kun tökkii niin tökkii..mutta kuitenkin kateellisena katselen toisten tekeleitä täällä...

Ruoskin itseäni kun olen niiiiiiiiin saamaton myös tuolla osa-alueella... vaikka järjellä ajateltuna en mitenkään oikeasti ehdi edes tekemään kaikkea mitä haluaisin. jospa joskus tämä itsensä ainainen potkiminen tulisi tiensä päähän ja osaisin vaan ottaa rennosti, siis ihan oikeasti myös ajatuksissani..

Mutta nyt pitää potkia itseään jos sais edes lettutaikinan tehtyä turpoamaan iltapalaa varten... itse en niitä kuitenkaan voi syödä..